Uutiset

07.04.2010

Syksyn kurssien tiedot ovat ilmestyneet, löydät ne koulutukset välilehdeltä. Ilmoittauduthan 15.7.2011 mennessä! Peruutuspaikkoja voi kysellä viikolla 33.

29.03.2010
Muistathan Munkinseudun koirakerholainen ilmoittaa kotiosoitteesi ja etenkin sähköpostiosoitteesi muutoksista jäsensihteerille. Viimeiset jäsentiedotteet eivät ole tavoittaneet ihan kaikkia jäseniä muuttuneista tiedoista johtuen.
 
 

Elina Stadigh

Olen Elina ja toimin seurassa sekä kouluttajana että puheenjohtajana.

- Ensimmäinen oma koirasi?
Ensimmäinen koirani oli snautseri Hektor, joka oli siihen aikaan 1970-luvulla perinteinen kotikoira.

- Koiria tällä hetkellä?
Parsonrusselinterrierinarttu Inkku, 5 vuotta.

- Mitä harrastat koirasi/koiriesi kanssa?
Harrastamme agilityä ja kilpailemme tällä hetkellä 2-luokassa. Muuten Inkku harrastaa kesällä uimista ja saaren vartiointia Kirkkonummella.

- Miten ajauduit mukaan MKK:n toimintaan?
Pentukurssin jälkeen tupsahdin vuosikokoukseen ja tulin valituksi hallituksen jäseneksi. Siitä sitten puheenjohtajaksi, kun edellinen halusi jättää homman. Mukavaa on ollut ja on päässyt hyvin vaikuttamaan seuran toimintaan ja sen kehittämiseen.

- Suoritetut kurssit? (TOKO-koulutusohjaaja yms.)
Ensimmäiseksi suoritin Kiva-tiimin Tunne koirasi kurssin, jossa perehdytään kolmena viikonloppuna koiran käyttäytymiseen ja sen syihin. Sen lisäksi olen käynyt naksuttimen käytöstä kurssin, toko-koulutusohjaajakurssin ja olen parhaillani agility-ohjaajakurssilla. Muutoin käyn erilaisilla, yksittäisillä luennoilla.